Miksi empaattisen johtajan tiimi oppii jatkuvasti ja huomaamatta?

Vastaus tiivistettynä voisi olla jotain seuraavanlaista: Oppiminen edellyttää ihmettelyä, uteliaisuutta, ja asioiden pyörittelyä. Se on itsensä asettamista tietämättömyyden ja selvittämisen tilaan, ja ihminen mennäkseen sellaiseen tilaan, vaatii luottamuksen ympärilleen. Tietämättömyys on tuntematonta ja on tiedettävä ainakin se, että ei joudu ongelmiin jos itsensä asettaa oppimisen polulle (johon kuuluu paljon virheitä). Paaaaljon houkuttelevampaa on pysyä tutulla ja turvallisella tiellä ja oppia vain sen verran, mitä kulloinkin on pakko. Ja olemmehan me ihmiset laiskojakin, mutta rakastamme myös hauskaa tekemistä.

Empaattinen johtaja hyväksyy ihmisyyden työntekijöissään ja osaa käyttää sitä voimavarana töitä tehdessä. Olemme laiskoja, rakastamme hauskuutta, ja inspiroidumme oppimisesta - ihmisen peruspiirteitä. Emme halua tulla häväistyksi, pilkatuksi, hylätyksi, miten nämä voisi yhdistää päivittäiseen työntekoon.

Esimies, uskalla näyttää mallia

Et ole täydellinen, ei kukaan ole, eikä kenenkään tarvitse olla. Sinä olet täydellinen omalla tavallasi - kaikki sinun eriskummalliset osaset pelaavat hyvin yhteen, ja siksi sinä olet sinä. Sinä ajattelet tietyllä tavalla, sinulla on omat kujeesi ja kummalliset tapasi, ja juuri ne tekevät sinusta ihmisen. Kun sinä, ja sinun työntekijäsi hyväksyvät tämän ihmismäisyyden, jotain oppimista haittaavaa riisuuntuu pois.

Ihmiset eivät opi ainoastaan siten, että heille kertoo, miten oppia tai ajatella paremmin. He oppivat kokemuksesta; omasta tai toisen. Kun he saavat esimieheltä kokemusta siitä, kuinka hän pohtii asioita ääneen: mennen välillä sellaista ajatuspolkua pitkin joka päättyy sanoihin "ei tämä ollutkaan hyvä ajatus", palaten hiukan taaksepäin ja valiten uuden polun. Ajatella miten paljon enemmän kuulija saa irti tällaisesta pohdinnasta, kuin sellaista jossa tarjoillaan vain lopullinen ja valmis ajatus. Kuulijalla on myös useampi kohta johon kommentoida ja antaa palautetta, kun esimies tarjoilee epävalmiimpaakin materiaalia.

Läpinäkyvänä oleminen vaatii paljon itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Epätäydellisenä ja samalla täydellisenä ihmisenä. Epätäydellisyytensä hyväksynyt ihminen on kiinnostava, elämänmakuinen ja toisten epätäydellisyyden hyväksyvä.

Oppiminen tapahtuu yhteistyössä

Olen itse oppinut kantapään kautta parhaat opettamisen niksit. Opettaminen, valmentaminen ja ohjaaminen voivat olla valtavan uuvuttavaa puuhaa, ja silti tulokset tuntuivat olevan riippumattomia siitä miten paljon olin valmistellut tilaisuutta etukäteen. Kunnes ymmärsin, että opettaminen on yhteistoimintaa. Miten epäreilua onkaan se, että yksi menee tilanteisiin kaiken valmiiksi ajatelleena, ja yrittää osallistuttaa toiset omaan ajattelukehikkoonsa? Pitäähän valmentajalla olla ohjat käsissä totta kai, mutta jos tavoite on se, että muutos tapahtuu toisissa, tulee toiset ottaa mukaan prosessiin.

Minun reseptikseni tuli prosessi, jossa jokaiselle tapaamiselle on tavoite, ja tavoite on sitoutunut siihen kokonaisuuteen, mihin tilaisuus kulloinkin liittyy. Olen hahmotellut valmiiksi visuaalisesti esitettävän polun tavoitteeseen pääsemiseksi, ja ajattelen ja perustelen sen muille ääneen ja sellaisella kielellä, että kaikki on konkreettista. Kerron myös ajatteluprosessini, ei polkuun saakka päässeet ideani ja syyt miksi hylkäsin ne. Jaan ihmettelyni ja toiveeni, mitä olisin vielä halunnut sitoa polkuun, mutta en keksinyt miten. Jos porukka on uusi, he oppivat samalla äärettömän paljon minusta ihmisenä ja saavat luottamusta avautua itsekin.

Tähän saakka aina olen saanut porukan mukaan arvioimaan polkua kohti tavoitetta. He kertovat perusteluitaan, ihmettelyjään ja luovat yhteistä oppimista siinä samalla. Toista on helppo täydentää, kun antaudumme ei-tietämisen tilaan. Samalla määrittelemme suhteellisen tarkasti sen kohdan, mikä meillä on tietämättä suhteessa tavoitteeseen ja arvaa vain ovatko kaikki, valmentaja mukaanlukien intona päästä täydentämään se aukko.

Älä siis pelkää laittaa itseäsi peliin, muut tulevat kyllä perässä ja lopputulos on kaikkia viihdyttävä ja opettava!

Alla oleva kuva on Irlannin kotimme rannasta, vesi paljastaa välillä pohjan ihan jokaista kiveä myöten. Kuinka paljon helpompi tuohon veteen on mennä kahlaamaan, kun näkee tarkasti mihin jalan laittaa. Sama on ihmisten kanssa, on paljon vapaampi olla toisen seurassa, kun olemme läpinäkyviä.