Search
  • Milla Suvikannel

Pyydäpä suorittajaa olemaan suorittamatta

Ja saat perusteluja, kuinka hän rakastaa tekemisiään, tai kuinka tekemiset on pakko tehdä, ja tavoitteet saavuttaa. Eikä kummassakaan ole tietenkään mitään väärää. Usein ihmisillä on suunnitelma levon ajasta, ja siitä, että tiukan työpäivän jälkeen he käyvät myös tasapainottavalla lenkillä. Ja ulkopuolisen on oikeasti hyvin vaikea tietääkään mikä on toiselle tarpeeksi, riittävää ja sopivaa kunakin ajanjaksona.



Millainen on se ”taso”, jolla haluat elämäsi elää?


Kuinka valmis olet tutkimaan omia syvyyksiäsi siinä, että vieläkö olisi potentiaalia käyttämättä? Me emme ole valmiita ikinä; ja vaikka jotain olisimme saavuttaneet –tietoa, taitoa – Me muutumme ja ympäristömme muuttuu. Kehitymme ja muutumme itsessämme joka tapauksessa, mutta enemmän saamme itsestämme irti, kun tiedämme missä kulloinkin olemme menossa ja ehkä mihin suuntaan haluamme elämäämme ja itseä elämässä elämäämme, ohjailla.


Onko elämä tekoja, vai tekojen aikana saamiamme kokemuksia?


Elämä on prosessi ja prosessi itsessään on niin täynnä elämää, mutta miksi on niin vaikeaa elää prosessia?


Toffen (Christoffer Sundqvist, www.lyhti.fi ) Feldenkrais -tunnilla päässäni pyöri ajatus, että ”Mikä on se oppi, mitä voisi tästä oppia, jotta kaikki päiväni tuntuisivat yhtä syvärentoutuneilta kuin mihin tunnin aikana pääsen?” Koska juuri siinä olossa kaikki asiat tuntuvat helpommilta; oli kyse fyysisestä liikkeestäni, ajattelun juoksustani, toisten ihmisten niiden ”vaikeidenkin” kohtaamisesta…. Siinä tilassa minua e i v o i s i v ä h e m p ä ä k i i n n o s t a a suorittaa, mennä eteenpäin, saavuttaa, tehdä, vaan haluan vain antaa kaiken tapahtua. Koska tiedän, että asiat todellakin tapahtuvat, ja ne yllättävät tavallaan tapahtua, ja elämä silloin on erityisen hauskaa ja yllätyksellistä, se on kuin eläisi sydäntä helisyttävää teatteriesitystä.


Miksi on vaikea mennä mukaan johonkin sellaiseen, jonka lopputulosta ei ole määritelty tarkasti. Esimerkiksi, ”Mitä saat, kun menet Feldenkrais -tunnille?” Miten siihen voi totuudenmukaisesti vastata? Näennäisesti teet erilaisia, helppoja, pieniä liikkeitä. Ei, se ei ole jumppaa siinä ei tule hiki. Ei, siinä ei tarvitse mukauttaa hengitystä liikkeen mukaan, hengität vain normaalisti. Ei, sinun ei tarvitse taipua mihinkään, eikä ole oikein tai väärin tehdä jotain liikettä; se tehdään siten kuin se juuri siinä tilanteessa tulee; se vain tehdään.


Kukaan ei voi ennalta tietää mitä sinä siitä saat.


Se on täsmäopetusta juuri sinun sen hetkiselle tarpeelle, jota et todennäköisesti itsekään tunnille tullessa osaisi sanallisesti ilmaista. Se on silti tietona sinun kehossasi, ja kun teet kehollasi, kehosi oivaltaa (vaikka oikeasti aivosi oivaltavat), löytää, oppii, ja sinä tunnet muutoksen, ja osan voit sanoittaa, kaikkea välttämättä et..


Huomaat että olotila ja prosessi on merkityksellinen, tärkeä ja elämänmakuinen kaikessa kummallisuudessaan.


Miten sanot suorittajalle, että nauti prosessista? Et sano ehkä mitenkään. Toimivampi tapa voisi olla kutsua hänet elämykselle, ja oivaltamaan kokemuksen merkitys; kanssasi istumaan sohvalle pehmeiden tyynyjen kanssa, kädet toisen käsissä kiinni ja katse lempeästi toisen katseessa. Se, mitä voimme kokea yhdessä hetkessä, yhteydessä toiseen ihmiseen, omaan kehoon ja mieleen, voittaa selittämättömällä tavalla kaiken sen mitä voisimme ikinä juoksemisella saavuttaa.



103 views0 comments